Jonator Oy - Keskusvalmistajien kärkeä

Jonatorin valmistamia pienjännitekeskuksia käytetään teollisuudessa pää-, moottori- ja automaatiokeskuksina. Muita käyttökohteita ovat erilaiset kiinteistöt ja palvelin- sekä telematiikka-keskukset.

Jonator on perustettu vuonna 1986. 2004 tapahtuneen omistajanvaihdoksen myötä yritystä alettiin kasvattaa ja keskustarjontaa suunnata erityisesti teollisuuden vaativiin käyttötarkoituksiin.

Jonator sijaitsee Paimiossa, Turun ja Salon välissä, aivan Helsingin moottoritien vieressä. Nykyiset tilat valmistuivat 2008 Jonatorin ja Electric Power Finlandin yhteiskäyttöön.

 

Joustava tuotanto

Jonator valmistaa kaikki keskukset kohdekohtaisten suunnitelmien mukaisesti, joten asiakkaille ei tarjota vakiotuotteita. Tällä varmistetaan se, että keskusratkaisu täyttää vaatimukset optimaalisesti. Tuotteet valmistetaan asiakkaan toimittamien sähköteknisten suunnitelmien mukaan, Jonator vastaa kokoonpanosuunnittelusta. Tuotannon joustavuuden ansiosta tuotteisiin voidaan tehdä muutoksia vielä tuotantovaiheessakin.

Laatu

Jonatorin henkilökunnan vankka kokemus ja jatkuva koulutus takaavat vahvan ammattitaidon. Tuotteissa käytetään vain tunnettujen valmistajien laadukkaita komponentteja. Keskusrungot ja -kiskostot kootaan tyyppitestatuista osista, kaikki tuotteet ovat FI-sertifioituja ja valmistusprosessit ovat SGS Fimkon vuosittain auditoimat.

Konfliktimineraalit

Jonator Oy’n käyttämät komponentit on valmistettu sellaisten toimittajien toimesta, jotka ovat sitoutuneet välttämään valmistuksessa konfliktimineraaleja.